Heikki Kariluoma Pian lurahtaa!

Tämänhetkisen yhteiskunnallisen keskustelun ongelmia

Yllättävä määrä yhteiskunnallisen keskustelumme väärinkäsityksistä ovat termistöön ja taustalla vaikuttaviin ideologioihin sidonnaisia. 

 

Kun tarkastellaan esimerkiksi identiteettipolitiikkaa, voidaan havaita sen nojautuvan humanistisiin ideologioihin, kuten Judith Butleriin ja ajatukseen Identiteetin konseptista. 

Monin paikoin yrittäessäni tarkkailla tätä tilannetta mahdollisimman neutraalista näkökulmasta lähtöasetelma tuntuu olevan tämä: 

 

Vastapuoli olettaa olevansa intellektuellilta asemaltaan eri ulottuvuudessa kuin toinen. Vasemmisto luulee, että heidän ajatuksensa identiteetistä suhteessa yksilöön on jotakin, mitä vain he ovat saavuttaneet, vaikka tosiasiassa tämä "self-awareness"-retoriikka, jota moderni vasemmisto käyttää jonkinsorttisena kilpenä esimerkiksi perussuomalaisten kontekstissa, on jo ollut olemassa Jungin ja Freudin psyykemalleissa. 

 

Ongelma tässä on se, että Humanististen tieteiden professorit eivät jostain syystä halua sisäistää Jungia, vaikka heidän Butleriltaan derivoima ideologia on alunperinkin syntynyt psykoanalyysin kautta. Samalla myös suomen psykologian professorit eivät ota kantaa kanadassa maineeseen ponnistaneeseen Jordan B. Petersoniin, josta itsekään en niin henkilökohtaisella tasolla kylläkään välitä. Toisaalta, tämä olisi hyvä tilaisuus suomen psykologeille uudelleenarvioida Freudin ja Jungin identiteettiin sidonnaiset löydökset. 

 

Ette ole mielestäni onnistuneet kovinkaan hyvin ideologisessa mielessä, te Humanististen tiedekuntien professuurien haltijat, mutta en minä teitä siltikään moiti, enkä ala teitä häiritsemään Petersonin lailla, vaan pikemminkin yritän ylläpitää rakentavaa keskustelua, joka rynnii positiivisesti kohti tulevaisuutta. Siltikin, teidän tulisi päästää maneereistanne irti edes sen verran, että katsoisitte mitä Jungilainen psyykemalli alunperin on esittänyt identiteetti-konseptinne kontekstissa. 

 

Keskustelu tanssii ympyrää niin kauan, kun molemmat, sekä oikeisto ja vasemmisto, olettavat olevansa absoluuttisesti oikeassa. Rauha on saavutettavissa, mutta tuskin ilman yksilösidonnaisia kohtaamisia, koska organisaatiotasolla kohtaaminen tuntuu olevan jo kuoppaan heitetty haave. 

 

Minä kysyn teiltä, Suomen eri poliittisia organisaatioita kannattavat ihmiset, mitä te oikein pelkäätte? 

Kyllä Jumala pitää huolen omistaan, ei teidän tarvitse väkisin etsiä sitä minkä jo tiedätte, tai toimia muiden tuomareina. Antakaa rakkauden toimia tuomarina: Älkää niinkään osoittako vaan pyrkikää tekemään mahdollisimman paljon hyvää, ja katsokaa mitä se tuottaa rinnalleen. Absoluuttinen hyvä ei ole keneltäkään pois. 

Kohdatkaa vihamiehenne, puolin ja toisin. Rikkokaa kuplanne. Heittäkää maineenne kankkulan syvään kaivoon.

Hyökätkää heitä vastaan rakkaudella ja hyväntekeväisyydellä turhan internet-ritaroinnin sijaan, joka on vääristynyt jo alkuunsa.

Antakaa politiikkojen hengittää niin, ettei heidän tarvitse ottaa vastuuta jokaisesta pienestä vasallista, joka heitä haluaa tukea internetin syövereissä. Olkaa pikemminkin yksilösidonnaisia vaikuttajia, jotka haluavat tehdä kaikille hyvää poliittisista organisaatioista huolimatta. Enkä tietenkään estä teitä kannattamasta ketään, se on sallittua.

Lähinnä vain korostan ajatusta siitä, että absoluuttisella, pyyteettömällä hyvällä on selvä yhteiskunnallinen funktio, joka voi toimia paremmin kuin politiikka. 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat